Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Tälle sivulle keräämme herrrrrrkullisia reseptejä ja vinkkejä kokeiltavaksi!

Kanin liha on valkoista ja mureaa, se ei tarvitse pitkää mureutusta tai kypsytystä. Kanipaistissa ei ole nahkaa päällä joten se kuivuu helposti ja näin siitä tulee sitkeää. Kanin lihan voi jättää sisältä pinkiksi, toisin kuin esimerkiksi broilerin.

Helppo tapa saada kanista mehukasta ja maukasta on paistaa joko kokonainen paisti tai palat paistopussissa. Hyvä marinointi yön yli, lämmitys huoneenlämpöön ja marinadeineen paistopussissa uuniin noin tunniksi koosta riippuen. Tässä vaiheessa voi pussin avata päältä, lisätä marinadia pinnalle ja jättää ruskistumaan vielä noin puoleksi tunniksi.
Marinadin pohja: Öljyä, valkosipulin kynsiä paloina, hitunen suolaa tai soijakastiketta ja mustapippuria. Lisäksi voi laittaa mausteita mielensä mukaan, esimerkiksi: savupaprikaa, pizzamaustetta, timjamia tai rosmariinia. Valmiista marinadeista tai rubeista löytyy myös oivia vaihtoehtoja, itse usein käytämme tulisen ruoan ystävinä myös erilaisia chilejä. Vain mielikuvitus on rajana!

Perinteinen tapa, pitkä haudutus padassa on myös kokeilemisen arvoista. Padassa saa kastikkeet ja lisukkeet samalla valmistettua, esimerkkinä alla oleva resepti.
Mausteita pintaan, palat tai kokonainen kani padan pohjalle. Lisäksi lempikasviksia ja pohjalle vahvaa kasvislientä. Pata peitetään foliolla ja annetaan hautua uunissa kunnes liha on niin kypsää että irtoaa luista haarukalla hipaisemalla. Lisätään mausteita ja kermaa, tarjoilu mieluisten lisukkeiden kanssa kuten vaikkapa ruohosipulilla maustetun perunamuusin tai rosmariinilla maustettujen bataattisiivujen (öljyä ja mausteita siivujen pintaan ja paistumaan uunipellille) kanssa.

Marinoidut palat on helppo ja nopea valmistaa myös grillissä! Koiville hieman enemmän aikaa, fileet kypsyvät muutamassa minuutissa.

Keräämme tälle sivulle reseptejä ja vinkkejä; kommentit ja kokemukset tervetulleita!

Kani paloiteltunaKani paloiteltuna

Nyhtökania pitassa

Lisätty 23.05.2018

Se on niin kuin suutarilla, mekin päästään ihan liian harvoin kania itse syömään :)

Vaan nyt herkuteltiin mekin!

Kani paistettiin kokonaisena uunipellillä folion alla, pinnalle rouhittua merisuolaa vähäsen.
Kun oli ylikypsä ja liha irtosi helposti, riivin haarukalla lihat pieninä kulhoon ja sekoitin joukkoon Santa Marian Smokey Hickory- barbeque kastiketta reilusti.

Lihaa, emmental- juustoraastetta, rapsakkaa jääsalaattia ja sipulia lämmitetyn pitaleivän väliin ja lusikallinen itse tehtyä kermaviili - valkosipulikastiketta kruunaamaan täyte! Olipa muuten herkkua! :)

Täytteet voi valita itse, samoin barbeque- kastike voi olla mikä vain kunkin suuhun parhaiten sopii..pita on parasta jos tekee itse tuoreena mutta valmiitkin toimii jos nopsemmin tahtoo tehdä; jos lihan valmistelee jo päivää ennen tai ottaa pakkasesta niin tämähän on pikaruokaa parhaimmillaan! :)

Päälle iso lasillinen itse valutettua jääkylmää koivun mahlaa, ei huono päivä lainkaan!


Lue kokonaan »

Kanirulla

Lisätty 31.07.2017

Ohessa kuvasarja kanirullan teosta. Kanin ruho leikataan luuttomaksi tätä reseptiä varten.

Lue kokonaan »

Kanin ruhon paloittelu

Lisätty 07.05.2017

Video kanin paloittelusta yhdellä tapaa :)

Lue kokonaan »

"Lapin á la moutard"

Lisätty 07.05.2017

Reseptivinkki

Lue kokonaan »

Evästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä tallentaakseen tietoja koneellesi.

Hyväksytkö evästeiden käytön?